tiistai 30. elokuuta 2016

Rapujuhlat




Lauantaina vietettiin meidän suurperheen perinteisiä rapujuhlia. Hauskaa oli, varsinkin kun saatiin kaikki kokoontua pitkästä aikaa samaan pöytään.

Nyt on taas rapumitta täynnä, ja vaikka rapujuhlat on aina hauskaa ajanvietettä ja mukavaa yhdessäoloa niin en välttämättä lähtisi viimeisten raskausviikkojen olotiloissa niitä ihan heti uudestaan juhlimaan ;)

Tänään olikin oikeen mukavaa astua tämän viikonloppu-turvotuksen kanssa neuvolan vaalle, onneksi lukema ei ollut totaalisen kammottava!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Syksyn vaatetus

Olen viimeaikoina selaillut hirveästi nettikauppoja. Tällä hetkellä kaupoissa löytyy niin paljon kaikkea ihanaa syysmuotia, että tekisi mieli tilata joka päivä jotain.

Nykyisen olomuodon takia en kuitenkaan ole raaskinut tilata juuri mitään. Olisi turhaa ja harmillista tilata iso pino vaatteita jotka eivät sitten kuitenkaan istu hyvin. Pari paitaa ja yksi takki kyllä odottaa käyttäjäänsä jotka olen tilannut alennusmyynneistä, mutta paljon lisää haluaisin vielä tilata.

Tiedän, että minua odottaa ruoka- sekä treeniohjelma synnytyksen ja jälkitarkastuksen jälkeen, ja tavoittena on pudottaa useampikin kilo, ei pelkästään raskauskilot. Siksi mietinkin, mikä minun koko tulee olemaan muutaman kuukauden päästä?
Tiedän että näitä asioita on turha pohtia ja suunnitella tässä vaiheessa ja pitäsi vaan nauttia nykyhetkestä, eihän sitä voi tietää miten kroppa tulee reagoimaan.

Ymmärrän myös että maltti on valttia, mutta malttamaton ihminen kun olen haluaisin jo päästä suunnittelemaan syys- sekä talvipukeutumistani.

perjantai 26. elokuuta 2016

Tiistain neuvolalääkäri

Niin kuin aikaisemmin sanoin oli tiistaina aika neuvolalääkärille. Kaikki kuulemma näytti olevan hyvin, mutta mulle jäi kuitenkin hieman epävarma fiilis käynnistä.

Sf-mitta ei ollut kasvanut viime kerrasta ja vauvan painoarvio on tällä hetkellä se 2000g. Omaan korvaan tuo kuulostaa tosi pieneltä. Lisäksi synytmäpainoarvio olisi sen 3000g +, mutta maksimissaan 3500g. Voiko nämä arviot heittää kuinka paljon?
Toisaalta mitä pienempi vauva sitä helpompi äidille.

Vauva ei myöskään ole vähään aikaan kuulemma syntymässä, tästäkin hieman ristiriitaiset fiilikset.

Tosiaan jos vauva tällä hetkellä vaan painaa sen 2000g saisi hän pysyä vielä ainakin pari viikkoa vatsassa keräämässä massaa, mutta toisaalta olin niin pettynyt että joudun vielä odottamaan eikä mitään edistystä ole tapahtunut. Olin niin valmistautunut siihen että oltaisiin tosi lähellä H-hetkeä.

Kai tässä vaan tarvitaan vielä vähän lisää kärsivällisyyttä, vauvan hyvinvointihan tässä on se tärkein asia.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Hiusasiaa

Noloa myöntää, mutta viime kampaamokäynnistäni on kohta vuosi! Silloin tein aika ison muutoksen hiuksiin - leikkasin lyhyeksi ja värjäsin tummaksi, melkein mustaksi.

Olen nyt jo pitkään miettinyt mitä haluan tehdä tälle kuontalolleni, haluanko kasvattaa vai haluanko lyhyet? Vaaleat vai tummat? Meinasin jo alkuviikosta ottaa väriputelin käteen ja lähteä itse värjäilemään, mutta jokin asia jäi askarruttamaan ja jätin väriputelin laatikkoon. Hyvä niin, sillä kun asiasta kyselin neuvolalääkäriltä suositteli hän jättämään värjäämisen myöhemmälle.

Nyt olen kuitenkin niin lopen kyllästynyt tähän ei-minkään-väriseen-malliseen kuontalooni että päätin ihan viimeistään vauvan pulpahdettua maailmaan käydä leikkauttamassa ja värjäämässä samanlaiseksi kuin viime kerralla, eli lyhyt ja tumma, se kun tuntui niin omalta jutulta.

Seuraava ongelma onkin se että missä aijon käydä tämän kuontalomuutoksen toteuttamassa? Luottokampaamoni kun on siirtynyt täältä kauniaisista pois :(

Viime kampaamokäynnin tulos, niin tyytyväinen tytsy!

tiistai 23. elokuuta 2016

Raskauden mielitekoja

Nyt raskauden aikana olen monta kertaa saanut kuulla kysymyksen - mitä mun suurimmat mieliteot/himot on ollu?
Pakko sanoa että mulla ei mitään pitkäaikaista himoa ole ollut, enemmänkin niitä kun herää aamulla ja tajuaa että on vain pakko saada jotain tiettyä juttua, ja se himo ei sitten hellitä ennenkun sen on saanut.

Esimerkiksi viikonloppuna, heräsin aamulla ja oli hirveä himo saada kinder buenoa, mistä lie sekin himo tullut. No, ei auttanut muu kun mennä kauppaan sitä hakemaan ja parin patukan jälkeen himo katosi kuin tuhka tuuleen!
Muita näitä yllättävia pakko-saada-himoja on esim. ollut vadelmatripit, kiivit, paahdetut ruisleivät, vadelmat, kinkkupiirakka ja nyt vimeisimpänä pommac ja sydänpiparit. On nämä himot vaan outoja!

Huomenna(tänään) on tiistai ja tiedossa neuvolalääkäri. Saadaan siis tietää mikä meininki tuolla masussa on ja onko meidän pikkuinen lähiaikoina tulossa :) Siitä enemmän huomenna tai keskiviikkona!




lauantai 20. elokuuta 2016

Lauantai ja turhautumista

Miten aika voikaan mennä näin hitaasti nämä viimeiset viikot? Vaikka kuinka yrittää järjestää tekemistä niin aika se ei vaan kulu.
Tiedän että näistä viimeisistä viikoista pitäisi ottaa kaikki irti ja nauttia, mutta mä olen kyllä niin kypsä tähän olemukseen ja haluan vain meidän pikkumurun maailmaan.
Haluan valvoa öisin ja ihastella meidän pientä ihmettä, haluan mun vartalon takaisin itselleni, haluan pystyä kävelemään meidän lähikauppaan hengästymättä ja ilman kipua. Haluan jopa päästä vaihtamaan kakkavaippoja.

Nämä ovat näitä asioita mistä ei vissiin saisi ääneen puhua, ja vaikka raskaus on suurimmaksi osaksi ollut ainakin mulle ihanaa aikaa, ja monille ei edes itsestäänselvä asia niin kyllä nämä viimeiset viikot vaan koettelevat, sekä henkisesti että fyysisesti.

Nyt kuitenkin lauantain viettoon. Itse en suunnitellut mitään tälle viikonlopulle ja mies lähti kavereiden kanssa ulos, joten mulla on ihan vapaa viikonloppu. Sen kunniaksi netflixiä ja suklaata!




torstai 18. elokuuta 2016

Ensimmäinen virallinen äitiyslomapäivä!

Vihdoinkin se on täällä, nimittäin äitiysloma! Vaikka olenkin kuukauden tässä ollut sairaslomalla on tämä mammaloma ihan eri juttu :)

Viikko on vasta puolimatkassa, mutta olen kuitenkin ehtinyt puuhailla kaikenlaista. Olen käynyt kirpparilla, siivoillut, nähnyt ystävia sekä ihanaa kummityttöäni ja viettänyt ihanan löhöilypäivän miehen kanssa. Juuri sitä mitä tarvitsen.
Sain myös labrasta puhtaat paperit eikä raskausmyrkytystä enää tarvitse pelätä, mikä helpotus! Suuri helpotus on myös se että sain varattua ajan terveyskeskuksen psykologille. Saatiin n. kuukausi sitten kuulla hieman huonoja uutisia jotka tulevat vaikuttamaan meidän elämään, onneksi ei kuitenkaan mitään hengenvaarallista ja asian kanssa oppii kyllä ajan kanssa elämään.
Syy miksi halusin varata ajan psykologille oli se että pääsen purkamaan ajatuksiani jollekkin ja neuvolatädin mielestä tämä olisi minulle hyvä juttu. Olen aina ollut semmoinen että muille puhuminen helpottaa, oli se sitten ystävä, perheenjäsen tai joku tuntematon. Juttelun jälkeen pääsen aina ns. "jatkamaan elämää".
Nyt kun pääsen tästäkin asiasta juttelemaan, voin olla paras mahdollinen tuki ja turva kotona :)

Nyt aijon kuitenkin jatkaa ensimmäisen mammalomapäivän viettoa, eli syödä vähän herkkuja, katsoa sarjoja ja illalla jos vointi pysyy samana käydä ystävän kanssa iltakävelyllä, ihanaa torstaita!

tiistai 16. elokuuta 2016

Tiistai - siivoilua ja kirpparia

Tiistai ja syksyinen sää, mikäs sen parempi tapa viettää päivää kun ensin siivota kotona ja sen jälkeen lähteä kiertelemään kirpputoria! Käytiin pitkästä aikaa kaverin kanssa mankkaan Akseli kirpparilla. Pakko sanoa että olin ehkä hieman pettynyt tarjontaan tällä kertaa. Viimeksi sain niin ison kasan vauvanvaatteita mukaan että odotukset oli näköjään vähän liian korkealla.
Tyhjin käsin en kuitenkaan sieltä lähtenyt, mukaan tarttui muutama ihanuus :)


 Pari yöpukua, mekkoa, marimekon pipo, verkkarihousut, paita, lasten muumilakanat sekä aivan ihana zaran karvaliivi!


Tämä karvaliivi on kyllä ehdoton lemppari, ja oikeen odotan että saan pukea tämän meijän pikkuselle!

maanantai 15. elokuuta 2016

Viikonloppu

Oltiin ystäväni kanssa suunniteltu että lähdetään tämä viikonloppu viettämään rentouttavaa mökkiviikonloppua Tammelaan. Vastoinkäymisten takia jouduttiin kuitenkin hieman muuttamaan suunnitelmia ja mökkiviikonlopun tilalle tuli rentouttava kaupunkiviikonloppu.
Lauantaina löhöilyn lisäksi käytiin retrossa syömässä burgeria ja pulled porkia sekä finnkinossa katsomassa Bad moms elokuva - ihan mahtava aivot narikkaan leffa!
Sunnuntaina ystäväni kokkasi meille herkkueväät ja maastouduttiin sohvalle katsomaan leffoja. Tämänlaisista viikonlopuista pitää nauttia niin kauan kun voi, kaikenkaikkiaan ihan mahtava viikonloppu!

Tänään alkoikin uusi viikko ja sen kunniaksi käyn neuvolassa kontrollissa, ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!




perjantai 12. elokuuta 2016

Aikainen torstaiaamu

Eilen tein jotain, mitä en ole tehnyt sitten ylä-asteen - pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin uimaan!
Nämä viimeiset viikot ovat olleet mulle jotenkin erityisen raskaita. Hirveesti tekisi mieli tehdä kaikkea, liikkua ja nähdä kavereita. Nämä kivut kuitenkin vetävät mielen niin matalaksi ettei vaan huvita lähteä kotoa. Jos päivällä harrastan ja puuhailen - kärsin loppupäivän hirveistä supistuksista.
Tämä uiminen oli kuitenkin positiivinen yllätys! Vaikka neuvolatäti on ehdottanut että voisin kokeilla uimista, en uskonut sen olevan näin mukavaa! Olo vedessä oli ihanan kevyt (kerrankin) ja olin pirteä ja hyväntuulinen koko loppupäivän! Tästä pitää siis tehdä tapa :)

Ihana hiljainen aamuhetki ennen uimahallille lähtöä
Ei niin hehkeä mutta niin tyytyväinen pimu!

torstai 11. elokuuta 2016

RV 34 + 0

 

Tänään pamahti täyteen rv 34. Enää kuusi viikkoa laskettuun aikaan! On jotenkin hassua ajatella että viikkoja on enää tuon verran jäljellä, vastahan oli tammikuu ja tein positiivisen raskaustestin!
Tämä raskaus on kyllä sujunut suht mutkattomasti, ellei näitä viimeisimpiä viikkoja lasketa. Ellei vatsa olisi kasvanut olisin epäillyt raskaana oloani, niin hyvinvoiva olin. Nyt kärsin supistuksista, selkäkivuista, väsymyksestä ja hirveä stressi vauvan hyvinvoinnista painaa kokoaika mieltä.Toivotaan että nämä viimeiset viikot menevät nopeasti ja saadaan pian meidän pikkuinen syliin :)

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Synnytys - mitä pakata sairaalakassiin?

Viikot vähenee ja laskettu aika lähenee hirmu vauhtia. Synnytys alkaa olemaan ajankohtainen ja pieni stressi alkaa painaa päälle. Kotona meillä on kaikki suhteellisen valmiina, ainoastaan pari pientä asiaa enää puuttuu.
Eniten stressiä ja mietiskelyä on aiheuttanut sairaalakassi, mitä mun kannattaa pakata mukaan? Eilen tein listaa ja vähän aloittelin pakkaamista;

  • neuvolakortti
  • hygieniatuotteet (shampoo, hoitoaine, deodorantti, kosmetiikkatuotteet, hammasharja jne)
  • isoja siteitä ja vessapaperia (olen kuullut että sairaalan siteet ja vessapaperit ovat kovia ja hankaavat ikävästi)
  • imetysliivit ja liivinsuojukset
  • mukavat oleskeluvaatteet / kotiutumisvaatteet mulle ja vauvalle
  • ajanvietettä 
  • turvakaukalo autoon 

Mitäköhän muuta sitä vielä tarvitsee? Tietenkään sairaalakassi ei ole välttämätön ja synnyttämään voi lähteä ilman mitään tavaroita, mutta kyllä se minua ainakin rauhoittaa kun olen saanut pakattua ja valmistauduttua edes vähän :)


maanantai 8. elokuuta 2016

Äitiyspakkaus 2016

Tänään ajattelin kirjoittaa aiheesta joka on puhuttanut varsinkin meitä äitejä paljon viimeisten kuukausien aikana - nimittäin kelan tämän vuotinen äitiyspakkaus.
Paljon on ollut puhetta siitä että vaatteiden värit eivät miellytä, ovat liian poikamaisia, vanhanaikaisia ja mitä vielä. Mua suoraan sanottuna vähän ärsyttää nämä valitukset aiheesta. Nyt en todellakaan väitä että nämä kaikki värit sekä kuosit minuakaan miellyttäisivät, mutta mielestäni meidän pitäisi olla kiitollisia siitä että meillä edes on tämä hieno mahdollisuus saada tämä pakkaus, tai vaihtoehtoisesti se tietty rahasumma sekä jättää se värimaailman valitus vähemmälle. Jos näitä vaatteita ei missään nimessä halua pukea omalle pikkumurulle, voi ne laittaa vaikka kirpparilla myyntiin ja ostaa tilalle jotain muuta. Uskon kuitenkin että nämä bodyt ja potkarit miellyttävät edes jotakuta.
Kaikilla tietysti saa (ja pitääkin) olla se oma mielipide näitten vaatteiden ulkonäöstä, mutta muistakaa kuitenkin olla kiitollisia tästä pakkauksesta, se kun on meille suuri etu. :)



sunnuntai 7. elokuuta 2016

Syksy, olet erittäin tervetullut!

Tänään kun kävin siskoni kanssa kävelyllä huomasin miten kauniita pihlajat ovat. Pihlajat tuovat mulle aina mieleen syksyn, ja minä joka en yleensä hirveästi syksystä välitä odotan kerrankin sitä kun kuuta nousevaa.
Tottakai pimenevät illat, kynttilöiden polttaminen sekä paksut ja pehmeät kaulahuivit viehättävät, mutta suurin syy tälle odotukselle on tietenkin meidän pienokaisen laskettu aika sekä se etten ole nyt kesällä päässyt nauttimaan olostani juuri ollenkaan.
Töitä olen tehnyt aivan liikaa - jonka seurauksena olen nyt äitiyslomaan asti sairaslomalla. Muutenkin tuntuu siltä etten ole tehnyt paljon mitään ns. kivaa kesällä.
Valehtelisin jos väittäisin ettei viinin lipittäminen ilta-auringossa terassilla hyvien ystävien kanssa ole houkutellut parikin kertaa. Ja älkää ymmärtäkö väärin, tottakai sitä limppariakin voi terassilla nauttia, en vaan ole sitäkään paljoa tehnyt.
Aijon siis ottaa syksyn ilomielin ja avosylin vastaan tänä vuonna!

Joten jos saa sanoa - syksy, olet erittäin tervetullut!


lauantai 6. elokuuta 2016

Mitä olen tänään puuhaillut?

Sen lisäksi että olen tapellut tämän blogin kanssa, olen myös saanut hieman kotitöitäkin tehtyä.
Perjantain neuvolakäynnin jälkeen iski hirveä paniikki siitä että vauvan laskettu aika vain lähenee ja lähenee hirmuvauhtia ja mitään ei saa tehtyä. Päätin siis vihdoinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja pestä kaikki vauvanvaatteet mitä meillä on. Vaikka en omasta mielestäni hirveästi niitä vaatteita ole hankkinut niin kyllä niitä vaatteita silti vain riitti..



Illalla tämän "uurastuksen" jälken päätinkin sitten vähän hemmotella itseäni herkuilla ja hyvällä leffalla :)

Kolmas kerta toden sanoo

Kokeillaanpas nyt kolmatta kertaa tätä blogin kirjoittamista.
Niin kuin otsikossa lukee - kolmas kerta toden sanoo. Teinivuosina yritin ylläpitää parikin blogia - huonolla menestyksellä. Silloin blogien sisältö perustui enimmäkseen juhlimisesta, krapulasta ja shoppailusta. Onneksi elämä on nykyään hieman erilaista. On avomies, pieni ihana koti ja kohta kolmas perheenjäsen jonka laskettu aika on syyskuun loppupuolella.
Sisällöstä tuleekin mieleen, millaista blogia haluan kirjoittaa? En nimittäin halua rajoittaa kirjoituksiani mihinkään tiettyyn raamiin, joten sisältöön tulee varmasti kuulumaan erilaista vauvahömppää, viimeisten raskausviikkojen panikointia, ihan tavallista arkea ja jotain päivän asujakin. Jos ei minun asuja niin sitten meidän tulevan pikkumurun. Ehkä vihdoinkin innostun ruuanlaitosta ja alan vinkkaamaan kivoja reseptejä? No, ajan kanssa se selviää.