maanantai 31. lokakuuta 2016

Äiti lähtee tuulettumaan

Mä olen marraskuun lopussa menossa synttärijuhliin ja vähän ulos tuulettumaan. Se on ensimmäinen kerta kun lähden useammaksi tunniksi jonnekkin ilman tyttöämme. Hän on sillon 2 kuukauden ikäinen. Tuntuuko musta pahalta lähteä ja jättää tyttö kotiin?

Vastaus on ei

Mä en tosiaan pode huonoa omatuntoa asiasta. Ja miksi pitäisi? tyttö jää kotiin isin kanssa.
Jos rehellisiä ollaan niin mä jopa odotan että pääsen vähän rilluttelemaan, ja se ei tee musta huonoa äitiä.
Niin kauan kun vauvalla on turvallinen ja hyvä paikka, oli se sitten kotona isin kanssa tai vaikka mummilassa hoidossa voi mun mielestä lähteä hyvällä omatunnolla ottamaan sitä omaa aikaa jos  näin haluaa. Onko se sitten kun vauva on pari viikkoa, pari kuukautta tai pari vuotta. Se on jokaisen äidin oma asia ja jokainen äiti tietää milloin sitä omaa aikaa voi ottaa.

Mä tiedän että kun sen vajaa neljän viikon päästä lähden ulos tuulettumaan on tytöllä täällä kotona isin kanssa hyvä olla. Mä olen pumpannut ja pumppaan vielä lisää maitoa pakkaseen, ja varalta on aina pari tölkkiä korviketta kaapissa, eli nälkää ei tarvitse nähdä. Mä myös tiedän että mulle varmasti tulee ikävä tyttö sinä aikana kun olen poissa, mikä on hyvä asia. Ja pääsenhän mä kotiin heti kun vain haluan :) 


torstai 27. lokakuuta 2016

Imetys

Vielä raskaana ollessani olin vahvasti sitä mieltä että imetän niin kauan kuin mahdollista. Vielä silloin en yhtään tiennyt miten haastavaa hommaa se on. Mitä jos vauva ei suostu syömään tissiltä? Mitä jos mulla ei tule riittävästi maitoa? Näitä asioita en osannut edes miettiä, luulin että imetys olisi ihan vaan tissi suuhun ja menoksi! Vaan eipä ei...

Mulla itselläni imetys on sujunut suht hyvin, maitoa on näyttänyt riittävän, pikkuinen on kasvanut reippaasti ja korviketta ei olla ainakaan vielä jouduttu antamaan lisäksi. Pari rintaraivaria ja tissin vastustelemista on tullut, mutta ei sen kummempaa. Mutta heti jos alkaa näyttämään siltä ettei vauva saa minulta tarpeeksi ravintoa eikä maitoa ole pumpattuna en epäröi kyllä sekuntiakaan sitä korvikkeen antoa.

Mua suoraan sanottuna ärsyttää mimmoinen mörkö korvikkeesta on tehty, varsinkin joissakin nettiryhmissä. Tulee semmoinen viba että olet ns. "huonompi äiti" jos et täysimetä. Eikös tärkeintä ole että lapsi saa riittävästi ravintoa? oli se sitten äidinmaidosta tai kokonaan korvikkeesta.

Mä olen ainakin nyt itse päättänyt mennä ihan vaan päivä kerrallaan imetyksen suhteen. Sinä päivänä kun/jos alkaa tuntua ylitsepääsemätöntä ahdistusta ja stressiä imetyksestä aijon sen lopettaa. En halua tartuttaa sitä stressiä lapseeni enkä usko että äidin itku ja ahdistus imettäessä auttaa ketään.

Olen puhunut :)

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kuulumisia pitkästä aikaa

Blogissa on ollut hiljaista viimeisen 1,5 viikon aikana. Tähän hiljaisuuteen on erittäin simppeli syy, en ole vaan ehtinyt/jaksanut kirjoitella!

Tämä vauva-arki vetää kyllä mehut ihan totaalisesti vaikka mies onkin kotona meidän kanssa. Vaikka tiesin ja osasin varautua siihen että rankkaa tämä tulee olemaan varsinkin ensimmäiset viikot, niin hohhoijaa miten rankkaa tämä onkaan!
En siis todellakaan valita, mä rakastan tuota meidän pikku tuhisiaa niin paljon että sydän pakahtuu, mutta nostan kyllä hattua kaikille yksinhuoltajille! Miten te jaksatte?

Meidän prinsessasta tuli eilen kolme viikkoa vanha, miten nopeasti tämä aika oikeasti menee?
Mulla on hieman ristiriitaiset fiilikset, musta on ihana nähdä miten tuo pikkuinen kasvaa ja odotankin sitä että hänen oma persoonansa tulee iän mukana enemmän ja enemmän esille, mutta toisaalta pelottaa miten nyt jo tuntuu siltä että aika menee liian nopeasti enkä pysy mukana. Viikon päästä pikkuisen syntymästä on jo kuukausi, siis KUUKAUSI!? Apua..

Mitään sen kummempaa meille ei kuulu. Vauva kasvaa ja me totutellaan vauva-arkeen, ristiäisiä suunnitellaan ja yritetään nähdä ystäviä sekä perhettä parhaamme mukaan.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Ihan vain kahdestaan

Voi miten aika meneekin nopeasti! Parin päivän päästä meidän pikkuinen on jo kaksi viikkoa vanha! Vaikka eilen neuvolassa vaaka näytti mitä näytti niin kyllä sen näkee miten pienokainen kasvaa, nyt jo huomaan hänessä niin selkeästi isänsä piirteitä :)

Miehellä on tänään varpajaiset, eli me ollaan pikkumurun kanssa koko päivä ihan kahdestaan. Toivottavasti ei pidempään, miehen ystävät pilailivat että viimeistään keskiviikkona palauttavat hänet kotiin.Toivotaan ettei tule niin pitkää reissua! :D

Mua suoraan sanottuna jännittää ihan kamalasti miten tämä päivä tulee menemään, nyt kun ei ole sitä toista siinä vieressä tukena. Minä kun saan paniikin melkein jokaisesta pienestä asiasta ja tarkkailen kokoajan kulkeeko hengitys jne, kun taas mies rauhoittelee mua ja osaa ottaa ohjat käsiin itsevarmasti. Päätinkin että tänään ollaan ihan kotona vaan koko päivä peiton alla ja halaillaan ja tuhistaan yhdessä.


Ihanaa viikonloppua! 

Synnytyskertomus

Noniin, sain vihdoinkin raapustettu jonkinlaisen synnytyskertomuksen. Pahoittelen jos tämä on hieman sekava, olen itsekin vielä hieman sekaisin koko synnytyksestä ja uudesta arjesta.

Sunnuntai-maanantai välisenä yönä heräsin klo 4 aikoihin siihen että jotain suoraan sanottuna lorahti housuun. Luulin ensin että se oli pissaa joten nousin sängystä ylös ja noustessani tunsin miten housut kastui totaalisesti. Tokaisin miehelle että nyt taisi lapsivedet mennä.

Seuraavaksi soitin Jorviin, siellä neuvottiin että viimeistään maanantai iltana sisälle jos ei supistukset ala. Kauan ei supistuksia odoteltu, ne nimittäin alkoi melkein heti puhelun jälkeen.

Yritin kärvistellä supistusten kanssa mutta jouduin soittamaan uudestaan Jorviin missä taas kehotettiin ottamaan panadolia ja mennä lämpimään suihkuun, näin myös tein.
Vaan eipä kivut loppuneetkaan ja klo 7 aamulla päätettiin lähteä synnärille.

Jorvissa mulla katsottiin tilanne, olin vain reilu sormelle auki. Muistan miten mulle iski siinä vaiheessa epätoivo, vain sormelle auki...
Tämän jälkeen mut laitettiin käyrille ja sain ensimmäisen kivunlievityksen reiteen. Noin parin tunnin päästä kätilö tuli tarkistamaan tilanteen uudestaan ja olin jo 3-4cm auki, mikä tarkoitti että mennään synnytyssaliin ja saisin epiduraalin.

Ilokaasun avulla pystyin sinnittelemään siihen asti että epiduraali saatiin laitettua ja sen jälkeen olinkin taivaassa. Kaikki kivut katosivat ja pystyin nukkumaan pari tuntia.

Klo 14 aikoihin epiduraalin vaikutus alkoi loppumaan ja pyysin saada uuden satsin. Kätilö katsoi taas tilanteen ja olin 7cm auki. Uusi annostus epiduraalia ja sain taas reilu tunnin levättyä.

Seuraavan kerran kun kätilö tuli tarkistamaan tilannetta olin täysin auki ja hän kysyikin tunsinko ponnistamisen tarvetta. Ei mennyt kuin 15 minuuttia ja piti alkaa ponnistamaan.
Ponnistusvaihe kesti 50 minuuttia ja en olisi kyllä sekuntiakaan pidempään jaksanut. Sen 50 minuutin aikana ehdittiin loppuvaiheessa hälyttää lääkäri paikalle jotta oltaisiin otettu imukuppu avuksi, mutta lääkäri ei ehtinyt kuin käydä salissa kääntymässä kun vauvan pää oli jo ulkopuolella. Hyvä niin.

Klo 16.30 syntyi meidän prinsessa, mitoin 3440g ja 51cm.

Kun nyt jälkeenpäin mietin niin itse synnytys ei ollut niin kamala kun olin kuvitellut. Meidän kätilö oli niin osaava ja mukava etten olisi kyllä voinut parempaa toivoa. 
Nämä jälkikivut ovat sitten ihan toista maata. Vasta tänään, eli 12 päivää synnytyksen jälkeen tunnen oloni suht normaaliksi. Saa nähdä toivunko näistä jälkikipu traumoista koskaan vai tuleeko meille edes vielä joskus toista lasta ;)

maanantai 3. lokakuuta 2016

Viikon vanha


Viikon hiljaisuudelle on erittäin hyvä syy, meidän pikkuinen prinsessa nimittäin päätti vihdoinkin  syntyä maailmaan viime maanantaina ja tuhisee nyt ihanasti tässä mun vieressäni.

Fiilis on ihan epätodellinen, meillä on oikeasti vauva. 

Uuden arjen kanssa tulee olemaan paljon opeteltavaa ja totuttelemista, joten blogi voi olla hieman hiljaisempi jonkin aikaa. Yritän myös saada jonkinlaisen synnytyskertomuksen aikaiseksi jossain vaiheessa :)